Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Reduvarvei

Корпус: сказки

Северновепсский

Информант(ы): Логачева Анастасия Егоровна, 1895
место записи: Шелтозеро (Šoutarv’), Прионежский р-н, Республика Карелия, г. записи: 1981
записали: Онегина Нина Федоровна, Пакконен А.Т., Хуттер Э.П.

Источник: Вепсские народные сказки, (1996), с. 34-51
ф/архив ИЯЛИ КарНЦ РАН: №2628/1
НА КарНЦ, кол. 83, ед. хр. 145

Reduvarvei
(вепсский)

Eletihe mužik i akk.

Hiilazei oli üks’ tütär.


Mamm läžuškanz i kol’.


Mužik oli völ nor’, tütär kazvatada, ka hän ot't’ i nai toižen kerdan.


Hänele puutįi akk dägi-baban sizar.


A sizarel oli tože niičukeineVarvei.


No vot.


Ezmei hän ii rohtnu abidįita lujas, a potom necen tütren zavodi abidįita, emindam se.


Löumad da reduradod andįi.


A toine nimida ii tegeskelnu.


Dažo hänele döugad, Varveile se, pezeskel’ nece gor'a niičukeine, mužikan tütär se.


I kaiken lehmad tilkeideli, d'ouhon kivel i kaik sijad radįi, lavad pezi i sterei.


A mamanke guleitihe, da södhe, da dödhe.


A hän, kacu, pahemb rabotnicad, kodiradnikad.


(Ende mijal sanutihe kazačihaks.)

No, ninka, ii edahan eletud lidnaspei.


A siga zavodihe praznik (a mijal ende praznik oleskel’ ka koume päivad).


A nece mamm se, emindam se, gotoviže tütrenke sinna praznikale.


A hänele [mužikan tütrele] andab radon mugoman löuman.


iče kaik modnicad sädihe, sädihe hivin.
Duumeitihe, mise, kacu, siga Ivan-carevič spol'ubihe hänehe, navediškandob händast.

täambei lähtoba, hebo val'l'astet .


Hänele ottab da segįitab touknan (nece kagras tehtaze, houttas) i tuhkan.

Nu i [sanub]:
Kac, mise miihessai oližid tuhkan i touknan erigįitnu, lähtem praznikale, guleimaha Ivan-carevičannu.


A konz mamm se kol’, ka sanįi:
«Silei konz mida ii töudu, ka sina tule minun mogilal voika i mili kaik starinįiče, a mina mida voin ka...»
(necen hänen rodni mamm se näraidįič).

Hän, gor'a, dogadi: «Vaitti, lähten mamannu

Mäni, maman mogilal voik ka, voik ka, voik ka.


Ka mida, tütär, voikad?

Ka milei tötuško-dädinuško dät't’ touknan i tuhkan segoit’ i käsk hiide tulendaks erigįitta, a iče lähttihe praznikale.

Ala voika, tütär.

- Ota viič, mäne mežale da vozdeine viceine se kazvab, ka čapa viičel viceine, da tule da ninka risthaze paina i sanu: «Toukun mäne burakoho, a tuhk mäne ledehe



Koume kerdad tege muga i kaik iče erigandeb.


A iče sina säte, kacu.


Mina hebon ougotan, hiväd platjad ougotan i aja sinnažo praznikale, vaise aigemb kahttoškimed časud kodihe tagaze tule, edel hiidaze.


Hiileze sil'mile ala puutu.


Hän muga, rouk, i tegi.

Mäni siičas pöudole.


(Pöud oli silei läheli naku.)

Vican necen čapįi, koume kerdad risthaze tegi: «Toukun mäne burakoho, tuhk mäne ledehe


(Ledel ende kaik kiittihe katl'as: kašš dei kaik.
Aigemba oli kaik nogirad. Ii olnu ende pliitįd).

No, hän ihastįi: «Slava bohu, kaik om nece rad ratu».

Mäni siičas iknalle, tuli, ka siga höbo döksob, vožžišpei lähtob lämįi.


Hän siičas mäni korvha, toižes korvaspei läks’, krasavicaks tegihe, sobad hänel kaik hiväd, päs šläpeine, d'ougas bašmakeižed.
Hebole raccile mahni i d'oste sinna-žo praznikale.

Dorogal necen tötuškon-dädinuškon da sizaren necen küksob, hiile völ pletil andab i edeleze ajab.


Siga näht'he ningine krasavica hebol, tuld'he ka slugad carin da i iče daže car’, nu hänen kädes ottihe i poveli händast sinna komnatįihe.


No i narodad äi tuli kaikes, kaikes okrugaspei.

No silei vähä völ narodad oli, no s'orovno kogozihe äi.


No, silei oli starinni mod: ii tetud torelkįile antta, kaik mijal ühtes miskas söd'he.


A lihan čapeltihe, derevänni mugįine, tellikš nazįvaihe, täga ručkeine pičukeine.


Nu ka miskad ne söd'he, söd'he, söd'he, a potom pidab liha kruušta ka.


Ivan-carevič ižand ka, Ivan-carevičale anttihe kruušta, viičen dei: «Na, kruuši».

A potom hubetaze sinna stolįle.


A išttaze ii edahan, nece hänen tötuško-dädinuško da sizar.


Konz Ivan-carevič zavodi lihän se kruušta ka se sanub-ki:
- Ivan-carevič, anda mili luuhut kabita.


Ivan-carevič ot't’ da meti, meti, meti dei d'ougha i tresni.

Avei kibed, kibed, d'oug katten’, d'oug katten’, d'oug katten’.

Mamaze:
Ištte, vaitti, panem silei koukuspei d'ougan, ala kubahta.


Louna lopihe.

Zavottihe guleida kaik.
No silei külid möto guleitihe.

Guleitihe, guleitihe, a lähtta pidab.


A mamm nece d'ouganke-se, gor'a, ningoman kibedanke, mäni da kus-se siga tanhal lüuz’ batogan, vest’, vest’ da koukun pani dei bašmakon möst necin (vei sapkan) dei mugažno kodihe ajetaze.


A necile adivole mugažo pidab lähtta kodihe.


A nece se näggob, mise...

Nu ka hän ot't’ da pani necen pelen tervaz’, necen uksen se.


Nece proiduškanz’ adiv se ka kädel se ninga tartį,dei sihena kol'ceine i däi.


Hän kormanaha necen kol'ceižen ot't’.


A adiv d'oste, d'oste dei höbole dei hiidaze ümbärz’ dei tuli höbon möst tagaze kudambes korvaspei oli lähtnu, sihe mäni, tagaze läks’, höbo kadįi, iče möst ištub iknaveres.


A hän ajab siga tütrenke nakka kidoštab hänele :
Mugoine d'o sina mugoine rosomaha, reduvarvei!
А minun tütär päivan Ivan-carevičanke gulei dei d'oug kätten’.

A hän-se ii ni kubahta, sanub vaise:
Oukha, oukha, kelle-ni pidab guleida, oukha.


No, tegidįk radon?

Tegin, tegin, tötuško-dädinuško.

Aa, hitrį čort, necen et sina tehnu, a silei necen mamm om tehnu.

Homen (möst proidi nece ö), homesel möst sädaze bol'nijanke.

Ön läbi nece niižne vouvotanu, vouvotanu, mise döug om ningine kibed, a homen möst pidab mamazeke praznikale ajada.


Möst sädat’, da:
- Vouvota ala, pidab Ivan-carevič ženihoks silei sada.


No, söd'he.

Nece möst gor'ale lähttes ot't’ da šonan da letken segeit’.


Möst segeit’ i [sanub]:
Kacu, silei rad, mise šon oliž eriži, a lete oliž eriži.


Gor'a möst voik, voik, voik.

Mii pidab tehta?


- Lähtta möst maman mogilale.


Mäni mamalaze mogilal voik, voik, voik.

Sanub:
Mama, mama, kacu, tötuško-dädinuško läks’ tütrenke gostihe, a milei om dätnu šonan i letken segeitanu ühthe erigįitta.


Ala, tütär, voika, mäne ota viič, mežal kaks'vozne vezeine čapa da tule da koume kerd sanu: «Kut nece šon mäne posudinaha, a lete vereile, kuspei oli todud».

Dei tože praznikale tule, höbo, kac, liineb voumiž.


Nece, rouk, ihästįi, mäni pöudho, vezeižen čapįi, tuli, koume kerd rasthaze tegi, ned sanad saįni, mise: «Šon mäne eriži, a lete mäne eriži

Näggob, kaik, slava bohu, kaik puhtaz.

Mäni iknalle, möst höbo tuunu sihe, vožžišpei lämei lähtob.


Teraveidešti koverzihe, korvas mäni, toižes läks’, möst tegihe krasavica, sobiš hiviš, ni tundištada, ni tedištada iisa.


Möst ištįihe höbole, läks’, ajab.


Küks’ necen tötuškon, ajetaze telegal.


Höbo sambul astub, a ved höpötesel ajetaze.


Mahni völ hiileze.


Möst i tuli vo dvorec.

Händast vastataze Ivan-carevič, kaik slugad i kaik.


Ičežo [Ivan-carevič] vasttab, kädes ottab, möst vödaze sinna.


A d'o siga. Može hiid oli koumesadad mest’... Möst louna tegihe, möst louna-se sädaze ühthine kaik. A potom d'o lihan krusiškanz' möst Ivan-carevič.

A hänele möst ii terpte necile Varvejale:
Ivan-carevič, anda luuhut kabita.


Ivan-carevič meti, meti da sormhe i meti.

Sorm i kätten’.

Avei, avei, sorm kätten’!

Mamaze [sanub]:
Ištu vaitti, panem plaškan.
Vestan plaškan, perššatkan pad.

No, muga burbotesenke läks’.

Eglei d'ougan ninka tehnu, täambei käden.


Niižne gor'a, muga nagolo bol'ni, a babeile völ pidab guleida.


A nece [tütrindam] päivan gulei, gulei, gulei, ehtkįžel läksiškanz', näggob, aigad om äi.

A kündusehe-se pandut tervad.


Hän pougob kündusehe, bašmakoine üks’ i däb (kol'ceine om eglei dänu).


Kodihe se tuliškat'he, ka möst ajetaze mödha.

A nece niižne teraveidešti tuli, höbon päst’, korvas korvha män, da möst ištub, varastab tötuškon.


A sigapei kidoštab, ajab:
Aa, sina, redumajag, ed got’te nikuna raffaze.


Minun tütär päivan Ivan-carevičanke gulei.


Sorm kädes katten’, muga gulei.

A hän-se ved teddab, mise sormele luuhudel painnu Ivan-carevič: «Ala pakiče luuhutt

Hän [sanub]:
No, hivä om, hivä om, tötuško-dädinuško, kelle-ni pidab guleida.


Oledįk erigįitnu šonan da d'ouhon?

Erigįitnu olen.

Aa, hitrį čort, sanub, – ed sina ole erigįitnu, a erigįitab sinun mamm.

Homen om völ praznik.

Homen nece niižne pidab tulda.


Homen d'o dättab släpeižen.


A potom hän [Ivan-carevič] eciškandeb.


(Kacu, old'he prostiad havadod: ii küzu, kuspei sina, niižne, oled, a tervataze kündusen.)

No, homen möst ninka...


Ös ii magada Varvara se, tötuškon tütär se.


A hänele möst neceverz’ rugišt’ döuhod toi, mad polostalpei toi, segįit’ [sanub]:
Kacu, silei rad päivaks, mise oliž erigįittud döuh eriži.


(Vot oli vrednį akkulu).


No, möst sanutaze:
- lähtem praznikale.


Praznikale lähttaze.

Tütren ladi, ladi, ladi, sädat’, sädat’, hivin pezi.
Döugad pezi, käded, perššatkan pani, döugan käralz’ siga, puudöugan, puuven sidei (kuti minagi) paikal, nu, hivä om, pidelkahaze döukkouk.

Lähttihe, ajetaze.


Hän, gor'a, möst voik, voik.

«Lähtta mamannu, mida mama sanub».


Tuli, maman mogilal voik, voik.


Mamaze sigapei:
Mida, tütär, voikad?


Ka, kac, tötuško-dädinuško dät't' milei döuhon da man erigįitta, iče lähttihe praznikale.

Mäne mežale, ota koumevozne veza, tege koume kerd ristati, sanu: «Döuh mäne burakoho, a ma mäne polostale

Dei erigandob.


No, necen radon radei niižne.

Teraveidešti mäni, höbo siga siižub.


Möst hän korvas mäni, toižes läks’ krasavica.


Ištįhe hebole möst d'o.


Däl'gmeime päiv nece praznikad siga.


Möst siga vastatihe händast kaik dei slugad dei eiveigi uffat’t'a, mätä kuspei nece niižne tulob i kuna lähtob.


Mätä kenen om.


Ninkomal höbol tulob da ninka sänuze, kaikiš paremb om sänuze.


No, guleitihe päivän, a möst sömha se ištįihe. A nece niižne lihän se Ivan-carevič zavodi kruušta, möst ii pideiž kelele-se pakita, ka hän:
Ivan-carevič, anda luuhutt kabita.


Ivan-carevič meti, meti dei oiged sil'm hänel pakkįi.

Avei, kibed, kibed, mama, sil'm päs pakkįi.

Ištu väitti, lambhan sil'man pam.

Mända mäni däl'es lounad ninkine gor'a kibedahne: sil'm päspei lähtnu.

Nece niižne päivan gulei Ivan-carevičanke.

A hän d'o homen keradab sboran, a kaiken sanub, mise sborale tuližid.


A täambei hän lähtob, ka hän ülähan pelen se void’.
A hän ii lujas kovernuze, šläpeine-se sihe i däi tervha.

Iče teramba hebole dei oli muga.

Kodihe teramba tuli, hebon päst’, korvas koverzihe, läks’ möst toižes, mugįine-žo gor'a redumajag.


No, sobid ii olnu nimida, hän ii ni sädatanu ka.


No, nene ajetaze siga.

A babįi-se nece, Varvein mam-se, mäni sinna, carin dvoral lambhid oli kogo, lambhan tabaz’, sil'man kaivi, tütrele pani, perev'askan tegi.


Ajetaze kodihe, möst kidanke ajab:
Sina mugeine, mugeine, ištud kodiš reduvarvei.


Minun tütär päivan Ivan-carevičanke gulei, mise sil'm päs pakkįi.

No, hivä om, hivä om, tötuško-dädinuško, kelle-ni pidab guleida, sanub, – pust’ d'umalanke guleib.

Homen pidab sbor siga Ivan-carevičal, nece oli mitte. Ni äipäi-nedal’, kaikid kerata kuudestoškimes vodespei kahthekimheviidhe vodhessei kaik krugom mii om, kaik mise tuldeiž märičemha hänel nene predmetad-ne: kol'cašt, bašmakod i šläpäd.

Päiv märitihe.

Kaiktäpei sinna tuldud.


Mugažno babei-se bol'nijan vedi sinna.


Ii d'o sida kätt annu, andįi necin käden.


Pezi, pezi, može, sanub, sättub.

Ni bašmak ii sättu, d'ougan mama pezi tütrel, toižen zdorovijan d'ougan-se.


Ii, nimii ii sättu: kelle suur’, kelle-gi pen’, kelle-gi suur’, kelle-gi pen’, ii sättu.



Senke päiv i proidįi.


Möst toižel päival ehtkįžel möst se-žo sbor.

Möst märič, märič, ehtkįžel-se sanub:
Mise kaikutte zdorovį i bolnį, kudamb voib ištta, mise kaik oldeiž todud tänna.


Kut-žo nene kol'ceine, šläpeine i bašmak...

Kus se om mugeine ristit.


No, homesel-se nece sädaškanzihe, hän i sanub:
Tötuško-dädinuško, ota mindei.


Oi sina, nena ehti reduvarveile, min sina pad päle?

Ka mindei, sanub, – vöd da vastan alle katalda, mindei krepi vastan alle. Mina män čugaha da vastan alle kata.

No, ot't’, ot't’ necen tütrindaman-se.

Nece, roukįine sänuze mugįižihe redusiižihe, mitte oli, min d'o sädatįi, kuna-žo mäned.


Märitihe, märitihe, märitihe kerd, toine, koumanz’.


Koumanden proiduškanz dei kut se Ivan-carevič vei hänen pomošnikad nägištet'he, sanub:
A naku-se ken om?


A babei-se:
Oi, nece om miide reduvarvei, nece redusiine, muga om kacmaha tulnu.


Ii, sanub, – oukha hot’ mitte, pidab märita.

Ka ezmei märič d'ougha bašmakon, ka i bašmakįine sättub, ka kol'ceižen märič ka i kol'ceine sättub, ka šläpeine kak ras.

A, sanub, – kusžo sinun sobad oma?

Pästa mindei kodihe.

Hän kodihe läks’, tuli mamazennu, mäni mamaleze voik, voik, voik.

Mamaze höbon hänele, sädod.


Askei i tuli hänennu vo vsei krase se tuli hänennu.


A sed tuld'he da:
- silei nena ehti, silei nena ehti, kacu miide nece om mida tehnu.


Händast ii hivin, pahįil sanįil hänele (necenzurniil), gor'an nimitab.


No, svadib pidab teramba väta.

Svad'ban zavottihe gotovit’.
A hän siga niižne ii vii nimida: koume ranenijad om ninkošt’ka.

Pidab nevesta tehta babeile se, a täambei tuloba otmaha nevestad.


A homesel nece tötuško-dädinuško sanub:
Sina ninkine, ninkine bläd-blädine, mäne läbi minun d'ougiš, mäne läbi höbon längiš.


Nu i ougot’ paimnehe ubehid (ubehed ned old'he varzad, ii völ ratud, nu, kaks’ vott, koume vott).

A ženihod täambei tuloba hänehe.

A hän sobad kaik rastei, miččiš hän oli männu Ivan-carevičannu-se nu i tütren sadat’.


(A silei ved’ krepeltihe kaik roža ka nevestįil-se.)

Svadib täga svadbiitihe, tuld'he svadbal, nevestan necen anttihe kattud.


Hän tehveht’ huuled.


Išttįhe, söd'he da d'od'he.


A hän d'o siga päivän randad möto varzįd ajelob da voikab: «Milei pideiž olda nevestan, a kac, päst’ mindei ubehid paimnehe».

No, ajaškat'he randad-se vert’ möto dorog-se, hän i kidoštab:
Koukd'oug vedetaze, plašksorm vedetaze, lambhansil'm vedetaze.


No, siga druškad-ne i kuulištet'he, sanutas:
Mii nece kidoštab se?


A nevesta sanub:
Nece om meles lähtnu niižne da nece toko ubehid paimendab.


Kacu veigi sina.

Hän möst edahampei-se ka ii elgekįi kaiked.


Ka tule lähemba.

Koukd'oug vedetaze, plašksorm vedetaze, lambhansil'm vedetaze.

Tule, tule lähemba, em kuulkei, mida, mida?

Dergeigat vei sapug d'ougaspei.

Sapug dernitihe, ka siga kouk.

Hiitkat perššatk kädespei.

Perššatkan hiittihe oiktas kädespei ka sormed iilä.

Lekat vei paik.

Lambhan sil'm.

No, necida-se i ottihe, hän kaiken starinįič, mise mindei ninka i ninka tötuško-dädinuško tegi, homesel päst’ mindei ubehid paimnehe, a ičeze tütren om sädatanu.

Necida ottihe, riičitet'he, a nece niižne sädätet'he. A necida sildan alle ličtihe, miš mamm oli rod’nu, alasti.

No, proidub d'o aigad ühtsa kuud.

Babei sinna aja ii, mäne ii döugei, riža ii.


(Mugįine oli rahvuz, t'omnijad ka).


I kut-se kuulišt’, ühtsa kuud oli proidnu, mise rodi siga poigan, niižne-se.



Hän d'o kuulišt’, mise Ivan-carevičan akk om poigan rod’nu, ka nece hänen tütär om rod’nu, a hän iilä i nähnu händast ka.


A nece, duumeib, paimendab ubehid, a može om kunani kolnu dei.



Ii ni teda babei nimida vuus'o, babeile nikeda sanįjad eilä.


Läks’ rižamaha.

Astįi, astįi, astįi nece babei-se.
Sild tuli, sildeine proitta, no, sildeine pičuine, pened ojašt’ möto, može koume pardutt.

I kazvab d'o siga butkine.


«Oi, otta vonukeižele butkine, vonukeine om rod’nuze».


Butkižen-se zavodi katkeita, hän siga:
Oi, mamen'ka, kibed om!


Hän völ lujemba.

Oi, mamen'ka, kibed om!

Ka kuspei ristit pagižeb?

Hän völ lujemba zavodi katkeita.

Avei, mamen'ka, kibed om!

Ka sildeižen alle kacuht’, ka tütär d'o kaik d'o hapanu.

Ka, kacu, ninka i ninka, mama, sanub [tütär], – konz ajim svadbaha, ka hän kidošt’, kidošt’, i mindei oma lükeitut.

No, s'orouno, sanub, – liined d'o carevnan.

Lähten nuguni, s'orouno vįživin händast, vįživin, vįživin.

No, tuli möst, tütren kil'betpertesehe dät't’, tuli ihastusiš.

A nece-se rouk i pel'gastįi, tedišt’, mise tötuško om tulnu ka.


Ivan-carevičale ii sanu, mise, kacu, tuli, ka midani teggob.


No, tuli, zdorovkįi, votkut nimiš nimida iilä.


No, pidab rožonicale kil'bet’ lämbitada.


Aigemba oli maner mugine: rožonicale kil'bet lämbitet'he, laps’ vöd'he osobo, a rožonicaosobo.


Ii olnu ved’ bolnicįid dei nimida.


Kil'betihe toi, lapsen pezet’ dei siga andei može miččennijad sobad hänele, a nece sobad ot't’ dei hänele sanįi:
Bläd, blädine, mäne läbi döugiš, mäne läbi längiš.


Hanhed letaze.

Mäne, lendle hanhideke.

No, necen tütren pezet’, sädat’ hänen i spal'nijaha vei.

(No, aigemba malitvohossei mužik ii kärnuze akha.

Proidub d'o kuuz’ nedalid, askei d'o cerkvaha mäned dei lapsenke malitvon otad dei askei völ mužik razrešitsa tulda sijale).

No, kuudes nedališ Ivan-carevič nimida teda ii.

Laps’ voikab mi močud, last lat’t'a ii vii, nižad antta iilä, kus oma nižad hänel.



Pen’t sötta ii toukįi maidol dei ni mil.


Voikab öd läbi.


Kerdan ninka hanhed-ne letaze, a üks’ hanh'-se laskihe, a paimen paimendab, sanub:
Paimnut, kes sina oled leibil?


Ka mina olen, sanub, – Ivan-carevičal.

A siga voikabik, sanub, – lapsut?

Voikab, sanub, - öd läbi voikab laps’.

Ole sina hivä, to sina homen, pakiče sina Ivan-carevičal.

Sanu: «Anda milei kašlihe laps’, käralkat


Može soglasiže, a mina händast homen imetan.


A paimen tožo oli prostį, ii dogadnu, mise hän om hänen akk, miš tezi, mise hänen akk om.

No, sanub:
Probįn, probįn pakita.


Homesel zavodi sätaze, sanub:
Ankat laps’-se, tiil öd läbi voikab.


Dei bat't’-se abutab last kacta, ka nimil ii lat’te.

A laps’ näl'gal voikab.


Ankat milei laps’-se, käralkat da kašlihe, mina, sanub, – kelįide keskes da päivan pidan, ka može laps’ paremba magadaškandeb.

No, ka otned, ka d'o ota, ota, ota.

No, paimen lapsen kašlihe pani, stanaha toi sinna.

Kaccub poliš päiviš, ka d'o lendab üks’ stada.


Hanhuded, hanhuded, iik ole mladencan mamad?

Iilä, iilä, iik ole toižes.

Toine stad möst lendab.

Hanhuded, hanhuded, paimen-se kidoštab, – iik ole mladencan mamad?

Koumandes om, koumandes.

Koumandele:
Hanhuded, hanhuded...


A hän d'o i laskeze.

Tuli, suugad kustan alle taci, lapsuden ot't’, ka voik, ka voik.
Ka imet’, ka imet’. Ka laps’ küläks imi, imi, ka laps’ uinoz’. Ka last terveht’, tervehtades käralz’ dei kašlihe pani.

To homen. Liinedįk hijal?

Liinen mina, sanub, koume päivad, hiil om äi lehmid.

To sina homen völ, ole hivä, pakiče, anttaze.

Sanu, mise magadab kelįide keskes.


A laps’ küleine, ka magadab.

Sina ala sanu, mise olen mamm, – keld’ hän paimnen.

Homen möst paimnutt-se čajun dei, sädihe.

Ankat laps’-se milei möst kašlihe, mina, sanub, – lehmide keskes, da kelįde keskes laps’ päivan i magadab.

No, hän: – Ota, ota, hivä mel’ babįile, – ota, ota, laps’ päivan ii voika i ön magadab.

No, nece tuli, möst tuli pol’päjad, hanhed-ne letaze (potom lämha maha lähtoba, süguzel-se).

Möst hän änestab:
Hanhuded, hanhuded, iik ole mladeiceižen mamad?


Toižes iik ole stadas, toižes.

Toine stad lehdab.

Hanhuded, hanhuded, iik ole mladenceižen mamad?

Kacu, koumandes om, koumandes.

Koumandele ii pidä i huikalta.

Mamm d'o teddab, ka laskeze.


Suugad möst piiti kustan taga.


Möst lapsuden ot't’, imet’, imet’, voik, voik, voik.


Paimen, ole hivä, to sina homen, pakiče last.

homen däl'gmeižen kerdan necida sijad möto lendam, d'o lähtem lämihe maihe.


Milei d'o enamba last nähta iisa.


To homen kašliš, pakiče, mina völ homen imetan.


Ala sanu vaise Ivan-carevičale.


A Ivan-carevič homesel se sädataškanz' lapsuden-se, sanub:
- Kacu, laps’-se lehmide keskes da kelįde keskes ka i magadab ön.


Ii ved’ tekįi, mise mamm om imetanu.


Ivan-carevičale paimen-se sanub:
Kacu, hanhide keskes tuleskeleb hanh üks’, laskeze i taccib suugad i lapsen imetab i voikab, voikab, voikab i täambei däl'gmeižen kerdan tulob.


Ka nece om, sanub, – minun akk, minun akk.

Lapsen imetab, ken-žo, kuspei-žo tezi.


Hän oruždän ot't’, piitihe kustįde taga, kuna hanh suugad taclob, ka sinna i piitihe.

Hanhed möst letaze. Paimen-se i huikutab:
Hanhuded, hanhuded, omik mladenceižen mamm?


Ka toižes, toižes stadas.

Toine stad lendab.

Hanhuded, hanhuded, omįk mladenceižen mamm?

Kac, koumandes stadas.

Koumanz’ stad lendaškanz, ka hän laskeze. Suugad fisni. A Ivan-carevič sei aigal ot't’, spičkan tegi dei suugeižed nene puut’.

Hän lapsen ot't’ da imet’, imet’, da voik da, imet’, imet’ da laps’ kuläštįi, ii ime.

Zapahan i kuulišt’:
Avei, iik hot'a minun suugad paletut?


Ivan-carevič tuli i sanub:
Suugad mina poltin, a sina nikuna ed .


En mäne mina, Ivan-carevič, en .

Hän milei kahtišti tegi, koumanden ku kerdan teggob, ka mii...


Mida sina suugad poltid, kuna mina nugudi mänen?


Ala vareida.

Oli ved’ komnatįid ved’ äi ka, ii ni vönu hiideke.

Laps’ sinna spal'nijaha kus i oli, a händast otdel'no.


Ön siga magatihe, a homesel-se sanub:
Anop’, mina ladin härgan rikta.


A kus rikod se?

Ka pidab pertiš rikta, kuhn'al. Kus-žo rikon?

Avei, mina vareidan.

Nuka vareidad ka käralda havadol dei, kac, loučan alle .

(Silei stuulįd ii olnu, divanįid ii olnu, a oli loučad tehtud sanktįš ninkomiš pįiš, kaiked pertid möto, siinad möto).


Mäne loučan alle.

Loučan alle mäni.

Hän kervhen ott’, hamarol ku tresnib.


(Härgan se toi pert'he, härg-se vrode kut kargeidab).


Siga:
Avei, avei, avei, kibed, kibed, kibed!


Ka nece härg potkeiž, anop’, härg potkeiž, härg potkeiž.

Hän ku möst rahtįitab antta päha hamarol.

Ai, kibed, kibed, kibed!

Anop’, härg potkeiž, härg potkeiž.

Koumanden kerdan väžaht’ vaise, hän pän hänele labot’ nagolo.

Bab i kol’.


Babein kunase tactihe, vödhe nened hänen slugad.


Nugude mäni spal'naha, sanub:
Nuvei sina tule tänna.


Mužikad d'o kaik tuld'he sinna vo glave Ivan-carevičanke.

Händast riičitethe, händast