Texts
Return to review | Return to list
Pitkyjärven sillan mustokse. 2
history
February 22, 2024 in 12:37 Нина Шибанова
- created the text
- created the text: SILLAL AINOS OLI ELOSTU Talvizingi, konzu järvenpindu oli jiäs da lumen al, sildu yksikai oli käytös. Sidä myöte meni hyvä suksiladu. Tiettäväine, laduloi oli järvie myötegi dai hiekkuäbrähäs oldih mäinlaskukohtat da hyppyrit, ga yksikai monet hiihteltin silduladuu myöte. Suvaittih sildua. Se ainos oli kunnivos – kezäl dai talvel, keviäl dai sygyzyl, povval dai röčäl. Sillal ainos oli elostu, kuului hyviä dai pahua, toiči trageediedugi. Se tapahtui jälgimäzenny lebopäivänny 31. elokuudu, konzu kai lapset oldih jo valmehet školah. Oli lämmin ildu. Erähät brihaččulois jiädih sillale, a toizet mendih lähäl olijale lagevole kižuamah gr’uuhah. Kodvazen peräs sih juoksi Ven’a-brihačču pöllästyksis kirgujen: “Bor’ka Tolstikov uppoi!” Yhteh hetkeh kaikin oldih sillal. Bor’ka kui pakui sillalpäi vedeh, mugai seizoi kokotti pystylleh vienpinnal al, vaiku vezi lekutti hänen valpahii tukkii. Randah suate oli vai puolikymmen metrii, ga se oli syvä kohtu. Lapsien ravun kuuli ei loitton olii ongittai, terväzeh sovvaldi sih, nosti brihačun vies. Sillale ehtittih jo rahvas kyläspäigi da kaikelleh opittih elavuttua Bor’kua, ga kai meni sudre, ku lapsi oli olluh vies läs puoličuasunaijan i hänes enämbiä ei kydenyh nimittumua elonmerkii. A Bor’kal tossupiän pideli enzikerran polgie školan kynnykses piäliči… Ga täh muailmah jäi vaiku igäine musto da tusku Bor’kan vahnembile omas ainopoijas. Jälles niidy tapahtumii kuului monii vuozii, ga sildu pyzyi elos. Kezil sidä kohendeltih vaihteltih piällyslaudoi konzu kudamas puoles, lujiteltih reunoi, ku net ruvettih happanemah. Sillal kävelijätgi vähettih vähenemisty. Koitti se aigu, konzu hyllättih kogonah kai kohendusruavot. Kodvazen peräs sillan keskikohtale rodih loukko, kudai vuozi vuvves leveni. Vähin-vähäzin se muutuigi harpuamattomakse välikse, ga erähät rohkiet miehet vie ruohtittih hyppie yliči. Vuvventoizen kuuluttuu segi keskučču meni ihan piäzemättömäkse. Sit kohtas enämbiä et piäze järves poikki... SILDU KUOLI Rannat tyhjettih, tropat umbavuttih, rahvasvirrat hävittih kogonah. Vaiku sillan jyrkyrandu kokottau endizelleh vägevänny “miehenryndähänny” da igävöiččehes vastastu madalua “naisrandua”. A jyrkändehen pedäjät iellehgi heilutetah omii kaunehii oksii da tiputellah pihkukyynälii rounoku mustokse rannoin yhtistäjäle hävinnyöle sillale… On kuulunuh jo läs puoldusadua vuottu. Kodimuale kävves kezäpäivin toiči stuanih punaldellakseh sille pedäijyrkändehele, hävinnyön sillan kohtale. Sildua jo ammui ei ole olemas, vaiku vies töitötetäh mustennuot endizien paččahien nyčät. Sildu kuoli. Sie kävelles puaksuh suau nähtä vahnua miesty. Häi hil’l’akazin kävelöy pitkin jyrkiä randua, azetteleh sih kohtah, kus oli sildu, ripoittelou čuurustu sormis läbi, rounoku eččis midätahto. Kodvazen peräs häi vieröy pedäjikön havvuhurstile da käit tagaraivol hätken tarkailou siiriči menijöi pilvihatikkoloi. Toiči mies silittelöy pedäirungoloi, ihan ku kiittäjen niidy mustoloin säilyttämizes. A toiči häi hätken istuu jyrkändehel kaččojen vastazeh randah päi, rounoku mustelou niidy aigoi, konzu helpoh sai piästä sinne. Hyvät rahvas, älgiä nikonzu rikkokkua sildoi, kohendakkua niidy, pidäkkiä hyväs kunnos, azukkua uuzii sildoi. Gu eihäi suanne ni sidä, ni tostu, sit azetakkua ristu hävinnyön sillan korvah, kui azetetah se kuolluon ristikanzan kalmale. Anna harvu siiriči astui ristikanzu vois kumarduo sille kohtale. Kuolluhgi on tarbehekse parembi eläjile.