ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Tuatto ž ol’i laulai

История изменений

02 февраля 2024 в 12:26 Нина Шибанова

  • изменил(а) место записи
    с Юшкозеро, Калевальский р-н, Республика Карелия
    на Тикша, Муезерский р-н, Республика Карелия

24 марта 2023 в 15:44 Нина Шибанова

  • создал(а) текст
  • создал(а) текст: Minä olen kuullut, sinä muissat Kalevalan runoo, runoloi, erähii? No. Midä muissoitat, minul voidgo sanua. Muistadgo Väinämozeh näh midä n’i? Väinämöizeh n’äh em mie muistazin, ga vähän naverno muissan. Em mie voi händ äjjyä muistua. D’o mie hänen unahan puolen pošti što. Potomu što mie, mie olen nyt äjjäldi händä. Ammuin en ole pajattan. Da i en ole što, ei o mis, ei ole in’t’eresno laulua, k ei n’iken t’ijjetä, ei malteta. Miksiba händä pidää? A iel’l’ä mis’s’ä laulettih? Iel’l’ä laulettih kon’ešno muite, ken ku miän, miun heimokunda. Tuatot. D’ieduškat. D’iäd’öt. Sogie-Iivan ol’i meil’ä. Toož on Kon’evualov. Petroskoile taluttih. Vot kakom godu mie ol’in Petroskoil. Pet… mie ol’in Petroskom rajon’e šilloin. Še ol’i dvat… tricat’. Eе, tricat’ vtorom godu minul ol’i d’ied’ö. Petroskoil laulamaš šogie d’iäd’ö, s’l’epoi, Kon’evalov Mihail, Ivan Demen’t’evič. Vot kak. Iellä laulettihgo runoloi bes’oodassa vain muiten? Muiten, muiten. Kod’iloissa. Kod’iloissa. Kod’ilois, kodilois, ei, bes’odoiss ei laulett, a kod’iloissa laulettih. Ol’igo muida kuundel’ijoi vai kod’ilazet? Ga ol’i muida, mintäh ei ollut, kaikki keräävvyttih šen takie, što oldih nuorizad da maltettih vielä karjalaksi hyvin. Keräävvyttih šemmozed nuorizad, da i vanhat starikat kuunneldih da i. Kuunneldih. Ei yhet kod’ilaizet. Nu midä muistat Väinämözeh näh? [nauraa] Midä, midä muissat. Da. Ga mie Väinämöizeh n’äh em pajuloi kačo pajattan, naverno mie em muissa. Muissan, jotta hiän kuin otti, konža hiän läkši. Konža hiän, hyö šatuttih vaššakkah šen. Pohjola…, Pohjazen emännän kele, Lemmingaizen… [laulaa:] ”Oij on vanha Väinämön’i pyörytä pyhäsanasi labehuta valgijaista piäššä mieštä tieldä pois ualdo piädän’i ajeloo meren l’iedo l’iekuttau.” ”Midäb anat lunnahikši?” Šanoo: ”Anan ainuon sizären’i lainuon emon’i lapšen tuolla vanhalla Väinämöl’l’ä turvakši tudizevalla varakši vabizevalla iguhizekši omakši kainaloizekši kanakši.” Šid on vanha Väinämön’i pyörytti pyhäšanat labehutti valgijat piešti miehen mereštä pois. ... ”Jogo anat tyttäreš?” Šanoo: ”En jo ana, en jo kiel’l’ä mieštä piinalla pidel’en kun kynnät kivizem pellon vaguolet muam madozet n’ äžen annan tyttären’i.” ”Jogo annat tyttäres?” ”En jo anna, en jo kiel’l’ä mieštä piinalla pidel’en kun kirjuttanet kirjakannen äžen anan tyttären’i.” Šormin šoitti Väinämön’i kiel’in kandeleh pagaz’i Sano sie minul, Mari Mihailovna, mistä sie, kestä sie nämä opit, runot? D’ieduškašta da tatašta. Tata-rukka en’ämmän viel’ä. D’ieduška jo ku kuol’i dvacatom godu, myö viel ol’imma lapšet. A tata, ku l’äkšimmä konža hein’än ruadoh, konža l’äksimmä kunne, hiän istu peräššä, myö soudimma, hiän vai laulel’i. Myö vain n’iidä kuundelimma. Myö point’eris… prosto point’eresoval’is. Mintähtö meil’ in’t’eresn ol’i kuunnella. N’ämä my… maltoimma hyvin n’ämä kai šanat. Meil ol’i se in’t’eresno. Ol’i ta… tatas sit ol’i taidavu, taidai runonlaulai? Ol’i, ol’i. Ol’i tata, da i d’äd’ä ol’i. D’ieduška še, mi käv. Petroskoilla. Taluttih. No a tatas eigo muista, kestä hän oppi nämä runot? Kes, ken opasti? Hiän tož d’ieduškašta, omašt tuatoštah. Da, d’ieduškašta, no. A d’iedo eigo muistan, mistä hän ol’i lähten? Eigo sanottu? A še on šiel’dä rajalda l’ähtenyt. N’ed on. N’äm on, še rodu l’ähtenyt, še, še l’ähtenyt, še D’ermie. On tullut šiel’dä, rajalda, tuošta, tuošta. Ladvajärveštä. Ladvajärveštä? Šield on. Ladvajärvem mie n’ikedä en t’ijä. Šen van yhen tunnen. Šen, D’ermie ol’i d’iedo, še, tunne, en tunne, t’iijän. No, ei. No saneltih, sie muissat, muissat. No, šanella…, muistan, no. Sid ol’i teijän rodu kai nämien runoloin laulai? MK: unoloin laulajat, točno, točno. Vid’ oldih en’ämmäl runoloin laulajat, n’i vanhemmat. Viel’ ol’i D’emen… D’ement’ei Semenovičan. Še, tuatto ž ol’i laulai da i šil’ ol’i še, Semjon Mihailovičan, yl’en oldih laulajat. Ne oldih yl’en, viel’ enämmäl laulajat, ku n’ämä. Hyö oldih ka Kono… Kon’evualazen rodua? Kon’evual… vo-vov-vo, Kon’evualazen rodu. No, Kon’evualazen, Kon’evualazen.